keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Paluu arkeen

Juhlat on nyt juhlittu ja ihanat juhlat olivatkin. Sen verran kuitenkin otti kaason kunnon päälle nuo kemut, että maanantaikin meni vielä ihan sumussa ja vasta tiistaina alkoi olo tuntua suhteellisen normaalilta.


Olin saanut tehtäväksi laulaa hääparille kirkossa ja mietin kyllä useasti ennen häitä, että mitenköhän siitä oikein selviän. Hirmuisia kauhuskenaarioita olin jo saanut unissani kokea, näin muun muassa itseni makaamassa alttarilla vintti pimeänä ja laulu oli loppunut lyhyeen kuin kanan lento. Mutta yllätyksekseni jännitin lopulta laulamista hyvin vähän ja suoritukseni meni paljon paremmin kuin osasin odottaa. Toki meidän piti pitää puheet mieheni kanssa ja muuta sellaista, mutta tuon kirkon jälkeen olo oli todella helpottunut, eikä mikään oikein enää jänskättänyt sen jälkeen. Kiitokset siis vielä rakkaille ystävillemme häistä ja siitä, että saimme olla näinkin merkittävässä roolissa mieheni kanssa hääpäivänänne.


Paluu arkeen on ollut hyvinkin rento ja leppoisa. Eilen päätin palkita itseni viikonlopun suorituksesta ja ajoin suoraan töistä kukkaostoksille. Ostin muun muassa muratteja, callunoita, krysanteemeja ja syklaameja. Mieheni katsoi minua hieman kieroon kun purin autosta ostoksiani. Ihmetteli ääneen, että puutarhamyymälänkö meinasin perustaa. No ehkä ihmetykselle oli aihetta, koska pusseista paljastui yhteensä vajaa 40 kukkaa ja paljon multaa…Mutta pitäähän naisella kukkia olla pihalla! No joo, ehkä mopo lähti vähän käsistä, mutta yllättävän paljon noita rehuja uppoaa mokomiin parvekelaatikoihin.




Mietin pitkään, että ostanko vain valkoisia kukkia vai pitäisikö seassa olla muutama väriläiskä. Valkoiset viehättivät kuitenkin lopulta enemmän. Meidän talo on näyttänyt tähän mennessä ulkoapäin jotenkin alastomalta, mutta nyt kun sain ripusteltua kukkia sinne tänne, niin johan näyttää erilaiselta. Ja ah, miten ihanaa oli upottaa sormet multaan pitkästä aikaa! Ensi kesän puutarhan perustamista odotellessa…

3 kommenttia:

  1. Heippa !

    Tulin heti vastavierailulle :)
    Ihania juttuja, pitääpä poiketa jatkossakin :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että häät ja esiintymisnumerot menivät hyvin!

    Kukkia pitää olla aina, paljon ja ympäri vuoden;)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kun olit käynyt blogissani kommentin kera! <3 Näin minäkin löysin niin kauniiseen blogiisi!:)

    Kirjaudunpa blogisi lukijaksi!:)

    Ihania syyskukkia sinulla siellä!

    VastaaPoista