torstai 22. syyskuuta 2011

Leipomisia sadesäällä

Voi tsiisus miten tuota vettä sataa! Täällä on tullut nyt monta päivää putkeen ihan tolkuttomasti vettä eikä tuolle paljon loppua näy. Eipä siis paljon huvita nenäänsä ulos pistää. Onneksi sitä kyllä keksii sitten tekemistä sisälläkin ja mikäs sen mukavampaa kuin käyttää aikaansa esimerkiksi leipomiseen.:) Täällä on muun muassa leivottu sämpylöitä ihan uudella ohjeella ja ei vitsit, että tulikin hyviä ja ihan mielettömän pehmeitä!


Ja ohje tuleepi tässä:

3 dl maitoa tai vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
7 dl vehnäjauhoja
60 g voita t. margariinia

Lämmitä neste haaleaksi.
Liuota hiiva,suola ja sokeri nesteeseen.
Lisää vehnäjauhoja vähin erin.
Yhdistä pehmeä rasva ja vaivaa taikinaa,kunnes irtoaa astian reunoista.
Peitä liinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
Vaivaa taikinaa pöydällä,jaa 10 osaan ja leivo pitkänomaiseksi sämpylöiksi.
Jauhota sämpylät päältä ja jätä kohoamaan leivinpaperin päälle pellille,liinalla peitettynä.

Paista 250 asteessa 10-15 minuuttia.


Itse olen muunnellut tuota reseptiä myös niin, että jauhoina käytin sunnuntain kaurasämpylä jauhoja ja raastin myös mukaan hieman porkkanaa ja taikinaan sekoitin vielä n. 1 rkl siirappia. Ja sekin toimi mainiosti. Kuvassa olevat sämpyt ovat ihan tavallisia ilman lisukkeita.

Ja sitten tuli testattua täällä vastaantullutta Minttudomino -muffinsi reseptiä. Ja tässä niitä nyt sitten on keko syötäväksi.:)


MINTTUDOMINO-MUFFINSSIT

n. 15 kpl

2 kananmunaa
2 dl sokeria
50 g rypsiöljuvalmiste
1 dl maitoa
reilu 3 dl vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
5-7 murskattua dominokeksiä

1 kokonainen Dominokeksi jokaisen muffinssin päälle

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita rasva ja maito keskenään. Lisää seos vaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita hyvin. Lisää lopuksi joukkoon murskatut dominot ja sekoita.

Täytä vuoat puolilleen. Aseta kokonainen dominokeksi taikinan päälle. Paista muffinsseja 200 asteessa keskitasolla noin 12-15 minuuttia.

Eipä muuta naiset kuin uunit kuumiksi ja herkuttelemaan! Tämä nainen lähtee lauantaina 5 päivän työreissulle Turun suunnalle, joten palaillaan asiaan taas ensi viikon lopulla. Ja muistakaahan osallistua arvontaan, osallistua voi siis sunnuntaihin 25.9. asti vastaamalla arvonta postaukseen. Suoritan arvonnan sitten jahka ennätän kotia tuolta toiselta puolelta Suomea. C U!:)

4 kommenttia:

  1. Naminami!!
    Joo, ulkona melko kosteeta.. mutta kun töihin on mentävä ja sieltä palattava.. ja mä en omista edes sateenvarjoa.. niin arvaa, onko mukava.. Muuten kyllä tykkään kun sataa :)

    VastaaPoista
  2. Pitäis varmaan leipoa sämpylöitä perheen iloksi joku päivä. Taidan kokeilla reseptiäsi, kiitos!
    Mustikkapiirakkaa olen muutaman leiponut, mutta katoavat niin nopeasti meillä..=)

    VastaaPoista
  3. Oi miten herkullisen näköisiä!
    Taidanpa lähteä syömään jotain:)

    -Riikka-

    VastaaPoista
  4. Ihania leipomuksia!
    On jäänyt meillä vähemmälle leipomiset viime aikoina, voisikin jotain uutta kokeilla. Kiitos vinkeistä!

    Mukavaa sunnuntain jatkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista