lauantai 25. elokuuta 2012

Aurinkoinen viikonloppu

Täällä nautitaan ihanan aurinkoisesta viikonlopusta. Vaikka ulkona onkin ihan kohtuullisen lämmintä, niin silti ilmassa on jotenkin jo hieman syksyn tuntua. Itse istuttelin eilen jo ensimmäiset syksykukat, mutta osan kesäkukista annoin vielä olla paikoillaan kun ovat vielä ihan kohtuullisen hyvässä kunnossa.


Ajattelin muuten tuossa räpsäistä teille kuvan meidän vihdoin valmiista pihasaunasta, jota tuo puolisoni on nyt tuusannut huhtikuusta asti. Ensin kuitenkin pitää muistuttaa, miltä rakennus näytti ennen ehostusta (valitettavasti parempaa kuvaa en nyt tähän hätään löytänyt)...

 
Ja sitten se jälkeen kuva.


Rakennusta on tosiaan entisöity kuin Iisakin kirkkoa, mutta on se myönnettävä, että hieno siitä tuli ja siitä iso kiitos tuolle rakkaalleni. Minun panostus asiaan tämän raskauden takia oli hyvin vähäinen, muutaman päivän maalasin lautoja ja ikkunan karmeja, mutta siinäpä se sitten olikin. Eli tulos on siis kokonaan mieheni ja appiukon ansiota.

Meille on tulossa tuossa tunnin päästä vieraita, joten taidan lähteä tästä vaappuen ehostamaan pärstää ja tukkaa hieman siistimpään kuntoon, jotta kehtaa ottaa vieraat vastaan. Lähdetään porukalla herkuttelemaan ravintolaan ja viettämään iltaa. Namskis, täällä kiiluu jo suklaakakut silmissä... Kuullaan taas ja mukavaa viikonloppua kaikille!:)

perjantai 10. elokuuta 2012

Vihdoin ja viimein

Täällä ollaan taas piiiitkän hiljaiselon jälkeen. Ollaan eletty melkein 2 kuukautta ilman tietokonetta, tai siis ensin ilman nettiä ja sitten piiputtikin kone. Olin jo aikaisemmissa postauksissa kertonut näistä ongelmista koneen kanssa ja hetken se vielä toimi korjauksen jälkeen, kunnes sanoi itsensä irti. Luultiin ensin, että vika oli pelkästään nettiyhteydessä, mutta koneestahan senkin toimimattomuus johtui. Sitten meni hermot ja vanhalla koneella heitettiin vesilintua. Ihana, uusi kannettava tuli viime viikolla postissa ja voi tätä ihanuutta kun on toimiva tietokone. On se vaan uskomatonta miten nykyaikana sitä on orpo olo kun ei ole konetta eikä pääse Internetin ihmeelliseen maailmaan. No mutta, se siitä. Täällä ollaan taas ja nyt postaillaan.:)

Voitte uskoa, että tässä välissä on tapahtunut yhtä ja toista. Mutta aloitetaan nyt siitä, että minähän jäin kotiin tuossa kesäkuun alussa kun projekti, johon tein töitä loppui toukokuussa. Viimeisenä päivänä työkaverini muistivat minua useammalla lahjalla ja täytyy sanoa, että taitavat tuntea minut aika hyvin. Meidän projektihenkilöstöltä sain tämän ihanan RM:n viinikarahvin kukkakimppuineen. 




Ja sitten yksiköltä, jossa olin töissä sain vielä tuon RM:n lasipurnukan täytettynä ihanilla vaahtokarkeilla. Jaa-a, mistäköhän tietävät, mistä tämä nainen tykkää. ;)


Viralliselle äippälomalle jäin sitten tämän viikon alussa. Vaikka töissä olen viihtynytkin, niin täytyy sanoa, että ei sinne ihan kauhea ikävä ole ollut ja aika kotona on ollut mitä parhainta. Ei ole ollut minkäänlaisia vaikeuksia saada aikaa kulumaan ja tekemistä on riittänyt. Ihanaa kun on siistiä, pyykit pesty ja silitetty, ja mies nauttii kun on lämmin ruoka pöydässä ja eväät aina töihin. Noh, katsotaan kauan tätä nyt kestää. Tuo pikkuinen kun tuolta mahasta ilmestyy maailmaan, niin voi taas olla asiat toisin. Mutta mitäpä niistä stressaamaan, eiköhän asiat suju ihan omalla painollaan senkin jälkeen. Paljon on teille kaikkea muutakin kerrottavaa, mutta ei kaikkea yhdellä kerralla. Riittääpäähän postattavaa vielä monelle kerralle.

Mukavaa viikonloppua teille ihanat lukijani. On ihana huomata, että ette ole hävinneet mihinkään pitkästä tauosta huolimatta! :)