tiistai 5. heinäkuuta 2011

Viikonlopun puuhia

Nyt on juhlat juhlittu ja laulut luikautettu. Kaikki meni todella hyvin, poitsu oli hirmuisen reipas koko toimuksen ajan eikä itkenyt ollenkaan. Ja tämä täti selvisi kunnialla laulu-urakastaan, vaikka hieman jännittikin. :)

Viikonloppu oli muutenkin aika touhukas, nimittäin viikonlopun aikana tuli ajettua sellaiset 900 kilometriä autolla ristiin rastiin. Perjantaina lähdimme ajelemaan Kouvolan kautta pääkaupunkiseudulle jossa teimme yhden pysähdyksen toisen siskoni luona. Sieltä jatkoimme vielä kaverimme luokse yöksi ja lauantaina matka jatkui kohti Turkua. Ja ristiäisten lisäksi lauantaina oli minulle jotain erityistä herkkua tiedossa, nimittäin vierailu Loviisan aittaan! Voi hyvänen aika mikä sisustajan paratiisi se olikaan. En ole nimittäin aikaisemmin siellä päässyt vierailemaan ja olin kyllä aivan sanaton tuonne päästessäni. Ehkä seuraavat kuvat jo puhuvat puolestaan:








Ja voi niitä ihanan kesäisiä maisemia navetan läheisyydessä.




Meillä kului mieheni kanssa tuolla lopulta puolitoista tuntia aikaa ja siis se johtui lähinnä minun loputtomasta jahkailustani. Olisin voinut ostaa koko kaupan tyhjäksi enkä millään olisi osannut päättää mitä ostaa. Mieheni istui kiltisti yhdessä nojatuolissa ja piti sylissään tavaroita, joita hänelle raahasin. Vaikka aikaa kului päättämiseen vaikeuden vallitessa, niin näiden ihanuuksien kanssa sitten lopulta lähdimme kotiin.



Kaikki muut tuotteet olivat alessa, paitsi tuo RM:n kehys. Eli siis toisinsanoen säästin hirveästi rahaa! Vai mites se nyt olikaan...;)

Loviisan aitasta ajelimme ristiäisiin ja niiden jälkeen kotiin. Sunnuntaina meillä oli kummitytön synttärit täällä kotikonnuilla. Hänelle ostimme Loviisan aitasta nukensängyn, joka oli ihan lahjatoivelistalla.


Synttäreiden jälkeen kävimme nopsaan kotona vaihtamassa vaatteet ja sitten pitikin lähteä ajamaan Imatralle Imatra Big Band Festivaaleille. Illalla teltassa esiintyivät meidän suosikit Juha Tapio ja Suvi Teräsniska. Molemmat oli aivan älyttömän hyviä ja olen ollut tänäänkin vielä ihan fiiliksissä keikan jäljiltä. Harmittelin koko sen ajan kun Juha Tapio esiintyi, että eipä tullut otettua kameraa mukaan. Oltiin vielä ihan eturivissä, joten olisi saanut kohtalaisen hyviä kuvia napsittua. Sitten vasta Suvin jo ollessa lauteilla älysin, että olihan minulla kännykkä mukana. Nappasin sitten sillä muutaman kuvan.



Niin hyvä fiilis jäi tuosta keikasta, että tänään vielä varasin Juha Tapion marraskuiseen konserttiin liput. Hän on nimittäin tulossa tänne Lappeenrantaan esiintymään ja nyt sitten päästään taas kuuntelemaan tätä ihanan nöyrää ja mielettömän lahjakasta artistia uudelleen. Ihan kyllä sydän suli sunnuntaina...

Näissä tunnelmissa on hyvä aloittaa taas uusi viikko. Ja hei, enää 3 päivää ja sitten minulla alkaa LOMA, jej!