maanantai 5. joulukuuta 2011

Vihdoinkin!

Huhuu! Onkohan täällä enää ketään...? "Pikkuinen" tovi on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Syitä on monia, mutta en nyt rupea sen enempää tässä selittelemään. Täällä ollaan kuitenkin taas ja...*rumpujen pärinää*...keittiö on valmis! Sain eilen ommeltua verhot ikkunoihin ja mies laittoi verhotangot paikoilleen. Nyt ei ole enää mitään, ei siis yhtään mitään, mikä olisi keittiössä kesken tai tekemättä. Joten tässä se nyt olisi, meidän 3 viikon uurastuksen, hien ja kyynelten tulos kuvapläjäyksen muodossa. Ensin toki vielä vilautus menneisyydestä, tästä siis lähdettiin.


Ja tältä The kitchen näyttää nyt.:)



Meikku on ihan happy, happy, joy, joy täällä. Sanoinkin miehelleni, että hän antoi minulle ihan kaikkein parhaan joululahjan ikinä, kun jaksoi rempata keittiön vaimolleen.



Ollaan oltu miehen kanssa perjantaista asti vapailla ja on kyllä ollut ihanaa. Sitä rentoutuu ihan toisella tavalla kun tietää, että on monta vapaapäivää edessä. Mitään kummallista ohjelmaa ei oltu suunniteltu ja hyvä niin, sillä onnistuin saamaan pienen nuhan tuossa alkuviikosta, joka vaivaa vähän edelleen. Kuumetta ei ole ollut, mutta oikein kunnon räkätauti. Perjantaina meille tuli ilmalämpöpumpun asentaja asennushommiin. Härvelit on kaikki paikallaan, mutta sähköt niihin kytketään vasta keskiviikkona. Eipähän tarvitse sen jälkeen enää palella. Viime talvi oli nimittäin tässä 1930 -luvulla rakennetussa talossa, sanoisinko aikas vilakka.



Keittiötä olen ihastellut melkein joka päivä sen valmistuttua ja luulen, että ihailen vielä pitkään. Muutenhan keittiön pohjaratkaisu on ihan sama kuin edellisessä versiossakin, mutta mieheni teki sen lisäksi myös tällaisen "baaritason" jonka alle verhon taakse piiloon saa sopivasti keittiöjakkaran, pullokorin, yms. sälän.


Jotain jouluistakin piti saada köökkiin, joten Plantagenista kävin ostamassa muutaman hyasintin, jotka saivat ympärilleen hieman joulunpunaista nauhaa.


Huomenna olisi itsenäisyyspäivä ja mikä ihanaa, vielä yksi vapaapäivä. Nyt lähden tästä glögin lämmitykseen ja hautaudun torkkupeiton alle katsomaan täykkäreitä. Hyvää alkanutta viikkoa ihanaiset!

26 kommenttia:

  1. No onpahan HIANO KEITTIÖ :D Kyllä tuolla kelpaa jouluruuat valmistaa. Onnittelut!

    VastaaPoista
  2. Wau,kuinka upea keittiö.Allas on hieno.Mistä hankitte sen.Tai yleensä koko keittiön.Täälläkin olisi jossain vaiheessa tarkoitus aloitella keittiöremppa.

    Tunnelmallista Itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä tuli ihana! =D Kelpaa kokkailla ja joulua ottaa vastaan uuden keittiön kanssa. =D

    VastaaPoista
  4. Voi, kuinka kaunis keittiö! <3 Kunpa saisi joskus itsekin samanlaisen..:)

    VastaaPoista
  5. Voi apua, miten ihana keittiö! Mäkin haluun! :)

    VastaaPoista
  6. Täällä ollaan ja wau millainen keittiö <3

    VastaaPoista
  7. VAUDE! Ihan mieletön muutos, paljon valoisampi ja viihtyisämpikin. :)

    VastaaPoista
  8. Kertakaikkisen UPEA!

    Onnittelut ihanasta keittiöstä.

    -Tuija-

    VastaaPoista
  9. OOO mikä ihanuus! Ite oon katellu samanlaisia kaapin ovia/laatikostoja. Ja hyvältähän nuo näyttää!!
    Onnea uudelle keittiölle (taidan olla vähän kade:) )

    Ihanaa itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  10. Joka päivä olen tännekin kurkannut ja odotellut näitä kuvia. Siis ihan mielettömän kaunis tuli! Kyllä kelpais mullekin moinen lahja ;-). Nauttikaa uudesta keittiöstä!!

    VastaaPoista
  11. Aivan upea muutos! Ihana keittiö, kyllä nyt kelpaa kokkailla ja leivoskella! Huoh...katselin kuvat uudestaan ja uudestaan...ja aina löytyi joku ihana yksityiskohta, upeita ratkaisuja muutenkin, paljon säilytystilaa, mieletön! Onnea uudelle köökille ja hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  12. Rumpujen pärinää.......!!
    WOW, ihana muutos. Todella kauniin keittiön olet saanut!! :)

    VastaaPoista
  13. Voi kiitos teille kaikille, ihanan monta ja kaunista kommenttia olen teiltä saanut! Täällä vietellään ihan kaksistaan itsenäisyyspäivää, mieheni kokkaili juuri äsken päivällisen meille uutukaisessa keittiössä ja kuulemma parin tunnin päästä lämpenee pihasauna. Mikäs tämän mukavampaa...Ihanaa itsenäisyyspäivää ihan teille jokaiselle!

    VastaaPoista
  14. JaanaElina: Keittiö on kaiken kaikkiaan hankittu Ikeasta, ainoastaan hana on Oraksen ja ostettu paikallisesta Prismasta. Jos haluat jotain tarkempia tietoja, niin laita vaikka s-postia. Vastailen sinulle sitten sen kautta.:)

    VastaaPoista
  15. Kaunista on! Kannatti uurastaa! :) TErvetuloa vastavierailulle blogiini!
    www.willawanilla.blogspot.com Mirjami :)

    VastaaPoista
  16. On se vaan NIIIIIIIIIIIN ihana! -K-

    VastaaPoista
  17. Ihana tuli keittiöstä!

    VastaaPoista
  18. Aivan tajuttoman ihana keittiö!! <3 meille tulossa myös tuota samaa välitilanlaattaa omaan keittiöön, kunhan saadaan ensin joulu vietettyä.

    VastaaPoista
  19. Voi miten ihana keittiö, on haaveillut just prikulleen samoista ovista, vetimistä ja altaasta :D Tuo ihanan sävyinen työtaso meiltä jo löytyykin- niiiiin mun unelmien keittiö!

    VastaaPoista
  20. Onpa ihana muutos, mielettömän kaunis keittiö! Kyllä tuosta varmasti jaksaakin intoutua pitkään! :)
    terv. uusi lukijasi, Johanna

    VastaaPoista
  21. Apua enkö mä ollut kommentoinut tätä ollenkaan!!
    Ihan mielettömän ihanaupea keittiö!!
    Tykkään ihan satasella,kaikesta!! <3

    VastaaPoista
  22. Ihana blogi<3 Ihana keittiö <3 Meillä alkamassa nyt viikolla keittiöremppa + koko huusholli :D Silmääni pistivät erityisesti nuo lieden takana olevat kaakelit?! Saako udella mistä ne ovat? :) Meidän tulevaa remonttia saa seurata osoitteessa: http://oma-kotini.blogspot.com/ jonne lisäilen asioiden edetessä kuvia yms. :)

    Kaunista uutta vuotta 2012

    VastaaPoista
  23. Sini: Kiitos ihanasta kommentista. Toki saat kysyä eli laatat on ostettu Prismasta ja olivat vielä aika edukkaat. Kannattaa käydä tsekkaamassa!:)

    VastaaPoista