sunnuntai 22. elokuuta 2010

Rauhallinen sunnuntai

Täällä on vietetty hyvinkin rauhallista viikonloppua. Ollaan pidetty ihan tarkoituksella remontista taukoa ja on kyllä ollut ihanaa vain olla tekemättä mitään. Mutta siis tämä ei kuitenkaan tarkoita, että viimeisen postauksen jälkeen ei olisi tapahtunut mitään, päinvastoin.:)


Mieheni oli tuossa tosiaan viikon työreissulla ja hänen palatessa reilu viikko sitten perjantaina takaisin Suomeen menin häntä vastaan lentokentälle. Siitä suuntasimme peräkärryn kanssa Ikeaan, Bauhausiin, ja tietenkin Cobelloon, jonne minun oli aivan pakko päästä käymään.;) No arvaatte sitten miten paljon tavaraa oli kyydissä kotiin lähdettäessä.

Ostimme sekä makuuhuoneeseen että kodinhoitohuoneeseen uudet kaapistot, uuden tv-tason ja lasivitriinin, sekä pariovet meidän makuuhuoneen ja olohuoneen välille. Ja Cobellosta tarttui mukaan muutamat verhot, RM:n kukkaruukku ja muuta pientä sisustustavaraa. Koko ostosreissua ei sentään ennätetty tekemään perjantaina, sillä Ikeassa meni silloin koko päivä, vajaa seitsemän tuntia... Oltiin molemmat aika puhki ja olikin ihana lähteä rankan shoppailun jälkeen Hotelli Flamingoon viettämään meidän ihka ensimmäistä hääpäivää toistemme seurasta nauttien. On se hassua, että ei sitä kovin kummoista tarvitse tehdä, ja silti pääsee hyvin arjesta irti ja pienetkin asiat tuntuu kaiken keskellä luksukselta. Ja taas tuli huomattua, miten hyvä meillä on olla yhdessä. Kyllä tuo mieheni on sitten minulle rakas.

Rentouttavan hotellireissun jälkeen suuntasimme siis vielä Bauhausin ja Cobellon kautta kotiin. Ja sunnuntaina tehtiinkin sitten hommia oikein urakalla. Kaapit ja huonekalut alkavat nyt olla paikoillaan ja tässä teille nyt sitten kuvia meidän aikaansaannoksista.








Minä pääsin vihdoin ja viimein hieman sisustamaan ja voi sitä onnea. Olen nyt seisoskellut joka päivä meidän yläkerrassa ja vain ihastellut omaa kotia. Taas sitä saa kummasti voimaa ja motivaatiota jatkaa kodin remontoimista.

Makuuhuoneemme näyttää nyt tältä:






Mieheni jäi viikko sitten lomalle ja ensi viikolla meillä alkaa portaikon ja alakerran aulatilan sekä eteisen remontti. Näihin tunnelmiin siis lopettelen tältä erää, mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!



5 kommenttia:

  1. Kauniisti olet kyllä kaikki tavarat paikoilleen laitellut, erityisesti tykkään tuosta pienestä nurkkauksesta, jossa on vaalea rahi ja sen päällä tähtityynyt. Ja ruututapetti on ihastuttava!

    Ihana mies sinulla. Oikein hyvää hääpäivää teille!

    VastaaPoista
  2. Vastavierailullla!Ihana blogi sulla!
    Meilläkin on tuo RM kukkaruukku!Jatkan blogisi tutkailua!:)

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia ja upea tapetti , me like :)

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia kommenteista.:) Minua itseäni hieman epäilytti tuo tapetti, että onko se liian levoton. Mutta nyt kun se on seinällä niin täytyy sanoa, että tykkään siitä hirmuisesti.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Muistatko mikä tuo ruudullinen tapetti on nimeltään? Ja väri: onko vihreä vai beige? Kuitu? Olisi meinaan juuri passeli itsellekin....

    yks remonttiraija

    VastaaPoista