tiistai 23. marraskuuta 2010

Juhlia ja lisää ompeluksia

Touhua on riittänyt viime päivinä meidän huushollissa. Järjestin muun muassa viime viikolla ystävälleni vauvakutsut ja voi miten onnistunut yllätys olikaan! Toinen ei vielä siinäkään vaiheessa ymmärtänyt mistä oli kyse kun hän seisoi meidän eteisessä kaikki ystävät ympärillään. Katsoi minua hölmistyneenä ja kysyi ” Onko nämä jotkut jälkipolttarit?” Selvitykseksi tässä vaiheessa, että järjestin tuossa kesällä hänelle kaason ominaisuudessa polttarit. Noh, meitä kaikkia nauratti kyseinen asia ja vasta sitten juhlakalulla itsellään sytytti mistä oikein oli kyse.:)


Onnistuneet juhlat siis olivat ja ystäväni oli todella otettu asiasta. Ja minulla itselläni oli totta kai hyvä mieli, kun katselin ystävääni availemassa paketteja ja nauttimassa ystäviensä seurasta. Kyseinen ystäväni on minulle todella rakas ja ihana huomata, miten iloiseksi toisen voi tehdä kun vähän jaksaa nähdä vaivaa. Ja kaksi päivää sitten juhlien jälkeen pieni tulokas päätti putkahtaa maailmaan, joten aika kreivin aikaan juhlat pidettiin.:)

Kotona minuun on iskenyt ihan suunnaton ompeluvimma. Olen käynyt monta kertaa kangaskaupassa ja aina on uusia kankaita lähtenyt mukaan, vaikka edelliset ompelukset eivät ole vielä edes valmiit. Olen kuitenkin saanut pari tyynynpäällistä vierashuoneeseen ja yhden verhokapan eteiseen tehtyä. Myös tilaamani H&M:n tyynynpäälliset saapuivat vihdoin. Minusta ne istuvat tuohon aika hyvin ja yllättivät minut kyllä laadullaan.




Nyt tekeillä ovat yhdet jouluverhot ja ne kun saan valmiiksi, pidän vähän taukoa. Tai katsellaan nyt, ehkä en kuitenkaan lupaa mitään.;) Joulua tekisi muuten jo kovasti mieli meille kotiin laittaa, mutta ensi viikonlopun olen budjetoinut kokonaan kodin laittamiselle ja joulun koristeluun. Perjantaina pitäisi vain ensin selvitä työpaikan pikkujouluista, mutta lauantaina ajattelin kyllä aloittaa touhuilut heti aamusta.:)

Vaikka joulu tuleekin meille sisälle vasta viikonloppuna, niin jouluvaloja ollaan tässä jo asenneltu ja näiden seuraavien kuvien myötä haluankin toivottaa teille kaikille lukijoille ihanaa ja tunnelmallista viikon jatkoa.




7 kommenttia:

  1. Ihanat tyynyt ja kaunis ulko-oven edusta. Meillä samantapainen valohavuköynnös, vielä ei vaan ole paikallaan.

    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Tuollaiset vauva kutsut ovat hurmaavia! :)

    Kauniit tyynyt ja värisävyt! <3

    Mukavia pikkujouluja ja kodin koristuksia! :)

    VastaaPoista
  3. Kivat kutsut olet järjestänyt ystävällesi!
    Kauniita tyynyjä! :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat vauvakutsut varmasti olleet ja kivoja ompeluita olet tehnyt! Nuo tyynyt myös kauniita, minullakin on tuo H&M:n valkoinen tekstityyny, tykkään! Jouluvalot luo kyllä tunnelmaa!

    VastaaPoista
  5. Vauvakutsut on mielestäni ihana uusi perinne Amerikan mailta tänne pohjolaankin tullut, harmi kun siitä ei vielä tässä maassa tiedetty mitään kun itse odotin, olisin niin mielelläni ollut juhlakalu :-)
    Olet ihana ystävä kun jaksat nähdä vaivaa ja kutsut järjestää! Jos minut vauvakutsuille kutsuttaisiin niin veisin ehdottomasti sellaisen "vaippakakun", mitä elokuvissa joskus näkee, on mielestäni niin hauska idea!

    VastaaPoista
  6. Voi että, kyllä te sitten olette ihania kun jaksatte kommentoida näitä minun höpinöitä ja kuvauksia...Kiitos taas suuresti, kyllä lämmittää mieltä ihan hirmuisesti!:) Ihan piakkoin luvassa joulutunnelmia ja kuvia meidän kodista.

    VastaaPoista