keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Tuliaisia ja kuvia kodinhoitohuoneesta

Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, olin viime viikon reissussa. Mieheni oli myös samaan aikaan työmatkalla, tosin ei sen kauempana kuin Helsingissä. Sain hänet sunnuntai-iltana vihdoin takaisin kotiin ja koska viikkoon ei oltu nähty, ikävä oli ennättänyt tulla jo moneen otteeseen.

Meille on tässä vuosien aikana muodostunut perinteeksi, että matkalta tuodaan toiselle tuliaisia. Ja siinäkin ajatus on tärkein, ei niinkään itse tavara. Suloisinta tällä kertaa kaikessa kuitenkin oli, että kun annoin miehelleni tuliaiset omalta matkaltani, alkoi tämä kaivaa laukkuaan. Katsoin tätä vähän hölmistyneenä kun hän kertoi ostaneensa myös minulle tuliaisia. Ja oi mitä ihanaa sainkaan, NIIN kauniit Gantin kylpypyyhkeet. Seisoin sanattomana pyyhkeet sylissä, kun jotenkin ele oli minusta niin suloinen. Pyyhkeet ovat todella kauniit ja niin minun makuiset, kiitos vielä rakas! Jotenkin niin hellyyttävää, että vaikka hän oli vain Helsingissä, niin silti toinen toi minulle tuliaisia, hassua...:)



Tajusin tuossa juuri, että olin kertonut teille jo ajat sitten meidän kodinhoitohuoneen remontista ja huone on ollutkin jo jonkin tovin valmis. Kuvia en ole tainnut teille vielä kuitenkaan laittaa. Eli laitanpa tässä vielä muistin virkistykseksi yhden ennen kuvan uusien lisäksi.

Eli tämä oli lähtötilanne...


...ja tälläinen siitä tuli.:)
Seinät ja katto maalattiin siis valkoiseksi. Vanhat kaapit komistavat nyt meidän autotallia, uudet ostettiin Ikeasta. Verho on Cobellosta. Moni meillä käynyt on sanonut, että tämä huone on varmaan kokenut radikaaleimman muutoksen makuuhuoneen lisäksi. Ollaan kyllä oltu tyytyväisiä lopputulokseen, siitä tuli ihanan valkoinen.






Nyt sanon teille heipat ja lähden potemaan flunssaa peiton alle. Sellaisenkin piru vie onnistuin tässä vielä saamaan. Tsau!


5 kommenttia:

  1. Hyvä maku miehelläsi! Ostin nimittäin samat pyyhkeet hullareilta myös! Tosi kivannäköinen kodinhoitohuone, valkoinen on valttia!

    VastaaPoista
  2. Hienolta näyttää :) huima muutos!

    VastaaPoista
  3. Mahtava muutos! Sinulle lähtee muuten paketti huomenna! :) Nyt jatkan blogisi lukemista, terkuin
    -A-

    VastaaPoista
  4. Marilla: Kävinkin jo blogissasi ja huomasin siellä tutunnäköiset pyyhkeet...:)

    Päm: Kiitoksia!

    AnnHelen: Kiitos kun tulit vierailulle blogiini. Täällä jo malttamattomana odottelen pakettiani...:) Laitan sitten kuvia kun verho on asennettu.

    VastaaPoista
  5. Hieno muutos. Ihanan vaalea lopputulos!
    Pikaista paranemista!
    -kisu-

    VastaaPoista