perjantai 6. tammikuuta 2012

Huis hais

Ja täällä ollaan taas! Että menikin joulu ja uusi vuosi nopeasti. Muutaman päivän olin tuossa välissä töissä, mutta ei tuo kaksi päivää työpaikalla nyt hirveän raskaalta tuntunut. ;) Oli ihana viettää joulu omassa kodissa rakkaitten sukulaisten kanssa ja sitten uusi vuosi hyvien ystävien seurassa. Ihan kiltisti juhlittiin vuoden vaihtumista saunoen, syöden ja lautapelejä pelaten. Tänään taas rakas mieheni täyttää 30 vuotta ja meillä on tupa täynnä vieraita koko viikonlopun. Tänään tulevat sukulaiset ja huomenna kaikki kaverit puolisoineen. Tekemistä riittää, mutta mukavaa tämä on silti.:)

Synttäreiden takia meiltä lähti joulukoristeet huis hais takaisin laatikkoon ja kaappiin. Ja kieltämättä muutenkin oli yllättävän aikaisin jo sellainen olo, että joutavatkin pois. Yleensä meillä ne on pidetty loppiaiseen saakka, mutta nyt otin muutaman päivän varaslähdön.




Ja miten autiolta ja valjulta meillä näyttääkään. Varsinkin kuusen purkamisen jälkeen. Mutta kait sitä taas tähän tottuu. Väreissä nyt mennään valkoisessa ja beigessä, kesää kohti sitten alan lisäämään taas väriä.




Alennusmyynneiltä en tietenkään välttynyt. Hoin itselleni koko tapaninpäivän, että "et lähde kaupungille huomenna, et lähde", kuin mitäkin mantraa. Toimi se, mutta kun ne kaupat on auki seuraavanakin päivänä ja tietysti alet vaan jatkuu. Noh, tulos oli kesäverhokangas keittiöön, GG:n kannu (jota olen himoinnut ja etsinyt kauan!), kuppi ja RM:n varjostimet.

  



Joo tiedetään, mopo lähti lapasista ja vei rahat mennessään. Että tässä kuussa ei sitten ostella yhtään mitään. Enkä varmaan paljon ostoksille pääsekään, sillä olen tulevissa pressanvaaleissa vaalitoimitsijana oman työni ohessa eli teen sellaista klo 8-21 työpäivää ennakkovaalien ajan sekä siihen päälle vielä lauantait. Voipi olla tuossa kuun lopussa aika puhki poikki ja väsynyt. Ja luulen, että blogissakin on tammikuun ajan aika hiljaista.

Mutta nyt lähden kuitenkin leipomaan vielä viimeiset tarjottavat synttärikemuille ja toivottelen teille leppoisaa loppiaista!

12 kommenttia:

  1. Kaunis koti! Teillä on ihanat värit, kauniit huonekalut ja suloisia koriste-esineitä!
    Onnea miehellesi synttäreiden johdosta!
    Hyvää loppiaista ja viikonloppua Salla!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja ihana on koko blogikin. Tosi hyviä löytöjä olet tehnyt. Tuo makuuhuoneen rottinkiarkku on maailman ihanin, hehkutin sitä omassa blogissanikin : ) mukavaa loppiaista.

    Terkuin
    Kookos

    VastaaPoista
  3. Kaunista joka puolella!! <3

    Jaksuja pitkiin työpäiviin:)

    VastaaPoista
  4. Susanne: kiitos kovasti, toivottavasti sinullakin on ollut mukava viikonloppu!

    Kookos: kiitoksia, tervetuloa blogini pariin, toivottavasti viihdyt juttujemi parissa.:)

    Niina: kiitos jaksuista, niitä todellakin tarvitaan. ;)

    VastaaPoista
  5. Ihanan kaunis koti teillä. :) Ja uusi lukija ilmottautuu.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana uusi blogi lukuluettelooni! :) Todella kaunis koti teillä, liityin lukijaksi. :)

    http://yesterdayisoverr.blogspot.com/

    VastaaPoista
  7. Tervetuloa Jaana ja Jannika, ihana saada uusia lukijoita! Ja kiitokset kehuista, lämmittää kovasti mieltä.:)

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia! Mistä noi keittiön tabletit on? ja HUh, jaksamisia!

    VastaaPoista
  9. Miia: Tack.:) Nuo tabletit olen ostanut n. vuosi sitten Hemtexiltä, pahoin vain pelkään että niitä ei enää sieltä saa...

    Minna.K: Rottinkiarkku on yksi minunkin suosikkijutuista sisustuksessa täällä kotona ja vieläpä käytännöllinen. Sinne mahtuu vaikka mitä piiloon...;)

    VastaaPoista
  10. Blogissani on tunnustus sulle :)

    VastaaPoista