perjantai 5. elokuuta 2011

Paluu arkeen

Hohoi ystävät hyvät, täällä sitä taas ollaan! Pitkä tauko tuli bloggailustakin kun loma koitti. Tarkoitus oli kyllä kirjoitella tänne lomankin aikana kuulumisia, mutta vapaat vei niin mennessään, että homma jäi. Toisaalta tuntui kyllä ihan hyvältä pitää pieni hengähdystauko tästäkin hommasta, ehkä sitä nyt taas on virtaa ja uusia ideoita pullollaan pienen paussin jälkeen.:) Ja vaude, hoksasin tuossa juuri, että loman aikana blogini täytti vuoden. Ihan mieletöntä, miten aika kuluu! Täytynee tässä lähiaikoina järjestää pieni arvonta sen kunniaksi, kunhan löydän sopivan palkinnon. Olkaahan siis kuulolla.;)

Meidän lomasta sen verran, että suurin osa siitä kului reissun päällä ja mökillä, mutta toki kotonakin oltiin ja saatiin monta asiaa tehdyksi. Mieheni rakensi tuossa loman aikana meille uuden pation ja korjasi meidän autotallin ovet uuteen uskoon. Kukkapenkki on vielä luultavasti tulossa tuohon kulmaan, mutta sen perustaminen odottanee ensi kesää samoin kuin uusien terassikalusteiden (tietenkin valkoisten) hankinta.


Minä puolestani hioin ja maalasin meidän pihakeinun, joka oli kyllä vielä keväällä menossa keinujen taivaaseen. Mutta pienellä vaivalla siitä sai ihan ehdan ja menee varmasti ainakin vielä pari vuotta käytössä. Uusien päällisten metsästys on käynnissä ja vielä yksi pieni tuunausidea on keinun osalta toteuttamatta. Mutta palaan vielä teille asiaan kunhan saan homman tehtyä.


Meidän pihan kesäkukat kukkii vielä ihan täydellä tohinalla ja olenkin niin ylpeä itsestäni, että olen saanut pidettyä ne hengissä. Mikään viherpeukalo kun en ole ja nyt vasta ensimmäistä kertaa oli näin suuri määrä kukkia hoidettavana. Kyllähän minä niitten kanssa jonkun verran ahersin loman aikana, mutta on se onneksi tuottanut tulostakin. (Kuvat on muuten otettu muutama päivä aiemmin kun vielä paistoi aurinko, nyt täällä sataa vettä ihan solkenaan.)






Ensimmäinen työviikko on nyt takanapäin ja viikonloppu alkamassa. Tiedossa on yhdet synttärijuhlat ja appivanhempien vierailu, joten siinähän ne päivät taas kuluu. Nyt vietetään kuitenkin tämä ilta mieheni kanssa laatuaikaa ihan kahdestaan tortilloja mutustaen ja leffaa katsellen. Piti ihan kynttilöitäkin laittaa palamaan, kun ulkona on sateen takia niin pimeän ja kolean oloista. Rentouttavaa viikonloppua toivottelen!



 


P.S. Onko teillä muilla sama ongelma bloggerin kanssa, että blogin lukijat eivät näy? Harmittaa, kun olen vieraillut tässä monessa blogissa, joihin olisin halunnut kirjautua lukijaksi. Lue täppää ei vaan näy, joten homma ei ole onnistunut. Murr, välillä niin harmittaa tää bloggerin toimimattomuus!

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!!<3 Täällä on kans jo vähän polteltu kynttilöitä!
    Ihanaa kun tulee syksy!:)
    Sun kukkaset näyttää tosi hyviltä!!:)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla sieltäkin kuulumisia pitkästä aikaa :) Ihania touhuja teillä on lomalla ollut, ja paljon hienoja juttuja olette saaneet aikaan! Vitsit tuota kukkaloistoa. Omani ovat jo heinäkuun loppupuolella nuupahtaneet ( arvatenkin ;)

    Leppoisaa leffailtaa!

    Ps: täälläkin syttyi jo monta kynttilää tänään ;)

    VastaaPoista
  3. Miten olet saanut kukkasi noin kukoistaviksi? Lannoitusta ja nyppimistäkö?
    Minuakin harmittaa bloggerin toimimattomuus, monenmoisia ongelmia välillä, ei auta muu kuin odottaa että viat itsestään korjaantuvat

    VastaaPoista
  4. Kiitokset naiset ihanaiset kommenteista! Kukista sen verran, että istuttaessani nuo kukat (samoin kuin aikaisemmin keväällä istuttamani orvokit) laitoin jokaiseen kukkalaatikkoon ravinnetikkuja. Taisin laittaa niitä 4 kpl/laatikko. Ja noihin kesäkukkiin olen jo laittanut toisen satsin, kun edelliset oli sulaneet. Lannoitus käy näin helposti. Tuo lumihiutale on sellainen, että vaatii aika lailla nyppimistä. Mutta kun sen jaksaa tehdä niin kukkii todella hyvin. Nuo lumihiutaleet ovat nimittäin olleet noissa laatikoissa pääsiäisestä asti.:)

    VastaaPoista