torstai 30. kesäkuuta 2011

Pienelle prinssille

Viikko on täällä mennyt yhdessä hujauksessa töiden kanssa ja iltaisin ihanista keleistä nauttien. Eilen kävimme mieheni kanssa Lappeenrannan satamassa vedyllä ja ai että se on sitten hyvää. Rasvaista, mutta hyvää.:) Ja pitihän siihen vielä päälle ottaa jätskit, ettei vaan kalorimäärä jäänyt liian alhaiseksi.;)

Huomenna lähdemme ajelemaan Turun suuntaan siskoni luokse. Minusta tuli nimittäin täti tuossa vähän aikaa sitten pienelle pojalle ja lauantaina olisi ristiäiset. Ajelemme huomenna Espooseen kaverimme luokse yöksi ja jatkamme siitä lauantaina sitten Turkuun päin. Lahjaksi pienelle tulokkaalle kävin ostamassa huppupyyhkeen, josta ei nyt ole valitettavasti kuvaa kun on jo paketissa. Mutta tämä täti ompeli siihen vielä kylkeen viirinauhan ja askarteli pienen taulun. Toivottavasti ovat mieluisat.





Nyt täytynee lähteä pakkaamaan ja laittamaan vielä viikonlopun reissutavarat kasaan. Ja kai pitää vielä kerran treenata tuota omaa osuutta ristiäisissä, sillä tämä täti on nakitettu laulamaan juhlissa. Saas nähdä millaiseen suoritukseen kyynelien ja niiskutuksen kera pystyn. ;) Siitä sitten raporttia seuraavalla kerralla.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille, voikaa hyvin!

5 kommenttia:

  1. Varmasti lahjat ovat meiluisia.. Ainakin on tehty sydämellä....
    Kraam
    sanne

    VastaaPoista
  2. Aivan ihastuttava lahja kerta kaikkiaan!! <3

    VastaaPoista
  3. Todella upea lahja! ja varsinkin, kun on itse rakkaudella ja tunteella tehty!
    Tuon kehyslahjan laitan kyllä muistiin korvan taa...ystävlle syntyy vauva elokuussa, toi ois ihana lahjaidea, kun en kyllä viiristä saisi ikupäivänä noin hienoa ;)
    Onnea lauluesitykseesi! Itsekin itken aina, kun pitää jossain jotain sanoa.. että zemppiä vaan ;)
    Ja muutenkin tietty kivaa viikonloppureissua ja ristiäisiä teille!

    VastaaPoista
  4. Ihana lahja, taatusti on mieluinen!
    Mukavaa viikonloppua teille! :)

    VastaaPoista
  5. Sanne, Senni ja HoO: Kiitos.

    Liisa: Kiitos taas kommentista, mieltä niin lämmittää aina kun jätät terveisiä. Itseasiassa tuon kehysidean sain alunperin Villaa ja vaniljaa -blogista. Tekstin olen löytänyt jostain muualta, mutta en kyllä enää muista mistä. Onhan se itsetehty aina hieman spesiaalimpi lahja kuin valmiina ostettu. Mutta tarkempi kertomus viikonlopun touhuista tulee varmaan tänään tai viimeistään huomenna.:)

    VastaaPoista