torstai 2. joulukuuta 2010

Rentoutumista ja joulun koristeluja

Olen nauttinut kiireettömästä viikonlopusta ja ennen kaikkea laatuajasta mieheni kanssa. Olimme molemmat perjantaina työpaikkojemme pikkujouluissa, mutta olimme jo aikaisemmin päättäneet, että tänä viikonloppuna ollaan ihan kahdestaan ja kotosalla. Kävimme kyllä lauantaina ulkona syömässä, mutta sieltä tulimme suoraan kotiin nauttimaan ansaitusta vapaa-ajasta. Kyllä sitä vaan joskus kaipaa hetken rauhoittumista ja olla vain tekemättä mitään.

Koska lauantai meni levätessä, niin sunnuntaina olikin sitten energiaa varastossa roppakaupalla. Meidän työhuoneen katto sai kolme kerrosta maalia pintaan ja alkuviikosta niskat olivatkin sitten lievästi sanottuna jumissa.;) Mutta nyt on kaikki katot maalattu, jej! Eilen huoneen seinille laitettiin tapetit (mies lomalla ja parhaillaan työn touhussa kotona) ja tänään on vuorossa listoitus. Minun pitäisi vielä ommella huoneeseen verhot ja muutenkin sisustaa huonetta, mutta kunhan saan sen tehtyä, niin laitan teille oitis kuvia meidän aikaansaannoksista.:) Tässä kuitenkin jo vähän esimakua.


Sunnuntaina meidän kotiin saapui myös joulu. Laitoin uunituoreet verhot ruokailuhuoneen ikkunoihin ja niiden kanssa tänä jouluna ostetut jouluvalot. Idean jouluvaloista sain täältä blogistaniasta, mutta en kuitenkaan vaihtanut noita rusetteja, en vaan jaksanut alkaa nykertämään niitä pois. Tiedän, laiskuus iski hetkellisesti. Saavat nyt ainakin tämän joulun olla näin. :)




Adventtikynttilöiksi laitoin Ikean kynttilät ja niihin Ellosilta tilaamani numerot. Numerot saivat kaverikseen isoäitini nuorena virkkaamat pitsinauhat, joista väsäsin rusetit.




Virittelin joulukoristeita ympäriinsä ja huomaa, että kun on kyseessä ensimmäinen joulu meillä tässä talossa, niin koristeet etsivät vielä hieman paikkaansa. Ja sitten kun on tuo tyyli sisustamisessa hieman muuttunut, niin kaikkia koristeita ei halua edes esille laittaa.



Haluaisin vain viritellä mailegin tonttuja ja possuja sinne tänne RM:n koristeiden kanssa, ja unohtaa kaiken muun rekvisiitan. Mutta kun nissejä en ole meille raaskinut ostaa, niin tämä joulu mennään nyt näin. Kauheaa selittelyä tämä minun homma, mutta ymmärtänette varmaan, että kun joku asia ei oikein silmää miellytä, niin se häiritsee niin kauan kunnes sille jotain tekee. Onneksi kyse on kuitenkin vain joulukoristeista.:) Ruokailuhuoneeseen olen kaikkein eniten tyytyväinen ja siitä tuli minusta aika tunnelmallinen. Siksi varmaan siitä otinkin eniten kuvia.


Kaikkea hyvää teille rakkaat lukijat ja paljon joulunpunaisia hetkiä!

10 kommenttia:

  1. Onpas todella kaunista. Aivan uskomattoman kaunis tunnelma.

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköistä, oikein kaunista ja tunnelmallista. Ja mitä tuosta tapettipilkahduksesta näin niin upealta sekin näytti! Mulla on tuota samaa Ikean kangasta n.5m. kaapissa kun vaan joskus jaksaisi/ehtisi siitä jotain ommella!

    VastaaPoista
  3. Tunnelmallista ja todella kaunista!! :)

    VastaaPoista
  4. Johanna ja Christina: Kiitoksia, minua niin epäilytti, että miltä meidän talon ensimmäinen "joululookki" näyttää. Nyt ei epäilytä enää niin paljon.:)

    Marilla: Kiitoksia sinullekin kommentista. Ostin tuota Ikean kangasta jo ajat sitten, mutta vasta eilen sain ompelun aloitettua. Joskun siinä vaan kestää.;)

    On muuten suhteellisen haasteellista ainakin minusta tuo kangas, siinä on sen verran stretchiä, että vaikka neulottaessa ja ommellessa näyttää hyvältä, niin ikkunaan laittaessa kangas hieman "aaltoilee". Tein aikaisemmin tuosta siniraidallisesta kankaasta pitkät verhot ja sama ongelma. Tai sitten se on vain osaamisen puutetta. Noh, tuunaan noita uusia verhoja vielä vähän, jos vaikka saisin "aaltoilua" vielä korjattua.:)

    VastaaPoista
  5. Kaunis koti sinulla!Liityn kyllä heti lukijaksi:)

    VastaaPoista
  6. Hei Salla! Kiitos kauniista sanoistasi. Tulin vastavierailulle ja huomasin että olen käynyt blogissasi aijemminkin piipahtamassa. :) Kaunista on, ihastuin tuohon linnunpönttöön. <3

    VastaaPoista
  7. Heippa! Löysin blogisi ja liityin heti lukijaksi. Ihastuin kauniin kotisi kuviin. Sinulla on minua miellyttävä maku sisustuksessa ja teillä on todella nättiä.

    VastaaPoista
  8. Heippa!

    Kiva kun olet jättänyt kommenttia blogiini, Kiitos! Oli mukava löytää tänne vastavierailulle, ja jäämpä samantien lukijaksikin :)

    Ihana vanha talo teillä. Olette rempanneet hyvällä maulla ja sisustaneet kotinne kauniiksi ja viihtyisäksi. Ihastuin erityisesti kodinhoitohuoneen muutokseen <3

    Mukavalta kuulosti viikonloppunne! Ja mukavaa joulun odotusta :)

    VastaaPoista
  9. Suloista joulutunnelmaa on kotiinne rakentunut :)

    VastaaPoista
  10. Kiitoksia ihanista kommenteista teille kaikille ja tervetuloa uudet lukijat!

    VastaaPoista