tiistai 22. marraskuuta 2011

Tunnustellaan

Siis voi apua, meinasin aivan totaalisesti unohtaa tämän jo aikoja sitten saamani tunnustuksen. Sain sen Janskulta blogista Castle in the sky, kiitos tästä!


Tunnustukseen kuuluu kertoa itsestään 8 seikkaa ja tässähän näitä nyt sitten tuleepi:

1. Olen luonteeltani erittäin malttamaton, herkkä ja moni sanoo, että usein liian kiltti. Olen onnellinen siitä, että olen juuri sellainen kuin olen, mutta joskus erityisesti tuo herkkyys puskee liikaa omasta mielestä esille. Itku tulee helposti kun suutun, iloitsen, nauran tai kun katson telkkarista jotain hömppä hömppää ja siinä on joku äklön imelä kohtaus…:)

2. Rakastan suklaata. Voisin elää ilman karkkeja, sipsejä, pullaa ja muita herkkuja, mutta en suklaata. Sitä on saatava ainakin kerran viikossa. Ja voin lohduttaa teitä lukijoita, että EN kuulu niihin onnellisiin joilla se ei näy lantiolla…

3. Olen todella pikkutarkka jossain asioissa. Siippani sanookin, että minulla on muun muassa päiväpeitto ja astiapyyhe fetissi. Molemmat pitää olla viikattuna aina samalla tavalla ja suorassa. Ja korjaan asian heti, jos ei näin ole. Niistä koristetyynyistä siinä päiväpeiton päällä puhumattakaan…;)

4. Suosikkisarjani telkkarissa ovat ehdottomasti Lemmen viemää, Täydelliset naiset ja Greyn anatomia. Ja siis nämä ovat niitä aikaisemmin mainitsemiani itkusarjoja, jotka laittavat herkän naisen itsehillinnän usein koetukselle.

5. Voin myöntää teille, että minussa asuu pienen pieni materialisti. Tykkään kaikesta kiiltävästä ja kimaltavasta, ja jos johonkin tuhlaan rahani, niin yleensä kotiin ja itseeni. Tosin tällä hetkellä säästän ennemmin omissa kuluissa ja laitan rahani kotiin ja sisustukseen.

6. Rakastan puolisoani yli kaiken ja olenkin usein miettinyt, että olen todella onnekas saatuani hänet rinnalleni. Toki meillä tulee arjessa sanomista eikä tämä elämä aina ole ruusuilla tanssimista, mutta silti minulla on aina ollut tunne, että meidät on kuin luotu toisillemme. Yhdessä on tätä elämän polkua tallattu nyt 7 vuotta ja toivottavasti edessä on vielä monen monta lisää. En osaa edes kuvitella elämääni ilman häntä.

7. Olen myös todella onnellinen kaikista ystävistäni, joiden kanssa saan jakaa arjen surut ja ilot olemalla ihan oma itseni. Yksi rakkaimmista ”ystävistäni” on oma äitini, jonka kanssa olemme todella läheisiä. Äidille olen aina voinut kertoa asiasta kuin asiasta ja tiennyt, että hän kuuntelee ja neuvoo parhaansa mukaan.

8. Haaveilen työstä, johon saisin lähteä aamuisin iloisin mielin tietäen, että saan tehdä sitä mitä rakastan. Selkeä unelma minulle on tästä jo muodostunut ja ideoita asian tiimoilta olen pyöritellyt mielessäni jo tovin, mutta en vain ole vielä uskaltanut ottaa sitä suurta askelta, sillä pelkään vielä liikaa siihen liittyviä riskejä. Mutta ehkä vielä joku päivä uskallan…


Mietin, että kenelle antaisin tunnustuksen eteenpäin, kun tunnustus on kiertänyt jo jonkin tovin blogistaniassa. Päätin sitten laittaa tämän eteenpäin vain näille kolmelle blogille (toivottavasti ette ole tätä jo saaneet):


Sinisen talon kuulumisia
Villa Brickyard
Sisustus aitan emännän elämää


Olkaapa hyvät arvon leidit!:)


perjantai 11. marraskuuta 2011

Täynnä touhua...

...ovat viime päivät olleet. Meillä remontti jatkuu ja pienten vastoinkäymisten myötä varmasti vielä ainakin viikon verran. Tapettien mukana oltiin saatu väärät asennusohjeet, joten oli lähellä ettei minun pitänyt lähteä valkkaamaan pikana meille uusia tapetteja. Onneksi mies rupesi ihmettelemään ajoissa asennustulosta ja vaikka joutuikin repimään jo laittamansa pois seinistä, niin silti rullat riittivät. Rautakaupassa pahoittelivat suuresti tapahtunutta ja asian osalta siis loppu hyvin kaikki hyvin. Noh, siinä meni yksi päivä. Tasoja asennettaessa taas vanha talomme teki tepposen ja ei niin suorien seinien takia asennus oli enemmän kuin haasteellista. Siinä meni toinen päivä. Ja nyt täällä laitetaan laattoja välitilaan. Vielä kaikki mennyt ihan hyvin ja nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin, että menee loppuun asti. Ja jos aikataulu hieman venyy, niin eipä se ole kovin vaarallista. Pääasia, että mitään suurempaa katastrofia ei satu. Ja tällaistahan tämä remontointi on, pieniä yllätyksiä saattaa homman aikana ilmetä.:)


Itse olen ollut töissä alkuviikon miehen ahertaessa appiukon kanssa kotona, mutta nyt on minullakin vapaapäivä ja töhin menen vasta tiistaina, ah autuus. Lyhyt loma kyllä mutta hyvää tekee sekin. Koska keittiöstä ei nyt ole vielä laittaa teille kuvia, niin laitanpa hieman tunnelmakuvia meidän työhuoneesta.



Sain kesällä tuon vanhan oven appivanhemmiltani, jotka taas olivat saaneet sen mökkinaapuriltaan. On kuulemma jonkun vanhan, jo puretun, Helsinkiläisen tyttökoulun ovi.



 Juuri sopivan kokoinen ja kulunut minun makuuni. Täytynee vielä laittaa siihen joku kranssi roikkumaan ja ehkä joku teksti. Tai sitten näin joulunaikaan koristaa vaikka valosarjalla.
 


Muuten meillä on kotona enemmän pastellisävyjä sisustuksessa, mutta tästä huoneesta halusin tehdä tällaisen "jenkki" tyylisen.

Tämä lähtee nyt jeesaamaan miestään rempassa, joten palaillaan asiaan taas muutaman päivän päästä. Pitäkää peukut pystyssä, että yllätykset tämän homman osalta olisi nyt nähty ja loppu sujuisi kuin rasvattu.;)

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Elämä jatkuu

Viikonloppu alkaa olla pikkuhiljaa ohitse ja katseet kääntyy taas uuteen, alkavaan viikkoon. Täällä kulunut viikko meni kyllä aika sumussa viimeaikaisten tapahtumien johdosta eikä iltaisin töistä palatessa huvittanut tehdä juuri mitään. Makasin sohvalla ja katsoin telkkaria...Siinäpä minun hurja ohjelmani. Suuri kiitos teille kaikille viesteistänne ja osanotoistanne, ne lämmittivät suuresti sydäntä, joka yrittää kovasti toipua rakkaan menetyksestä. Olette kaikki ihania ja olen todella otettu, että täältä blogimaailmastakin löytyy teidän kaltaisia hengenheimolaisia, joille voi kertoa myös suruista ja murheistaan.

Elämä kuitenkin jatkuu kaikesta huolimatta ja sen mukana alkoi myös meidän keittiöremontti. Purku alkoi eilen ja sen jälkeen meillä onkin vallinnut totaalinen kaaos, kun keittiön tavaroita on alakerran huoneissa varastoituna. Mutta kyllä tämän kestää, kun tietää mikä odottaa urakan palkintona. Ja helppoahan minulla lopulta on, odotan vain valmista lopputulosta.;) Itse ei tarvitse tehdä muuta kuin pyyhkiä kaapit ja laittaa tavarat paikoilleen. Mutta tästä tilanteesta lähdettiin eilen...


Ja tältä täällä näytti tänään aamulla.


Että ehkä pikkuinen tovi vielä vierähtää, ennen kuin on valmista.;)

Äitini tuli myös käymään viikonloppuna ja pidimme toisillemme seuraa miesten tehdessä remonttia muun muassa siivoamalla pihaa, virittelemällä jouluvaloja ja käymällä metsässä sammaleen hakureissulla. Pitihän sitä minunkin testata niitä useassa blogissa värkättyjä sammalpalloja ja samalla tässä hieman tarkemmin tuota kuvankäsittelyohjelmaa...



Kiitos äiti viikonlopusta ja juttuseurasta, oli mukavaa!:)

Ihanaa uutta viikkoa teille kaikille ja lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille, mukavaa kun olette liittyneet seuraani. Voikaa hyvin ja kuullaan taas!

tiistai 1. marraskuuta 2011

Haikeat hyvästit

Täällä on ollut mieli maassa jo useamman päivän ja itku herkässä, sillä rakas koirani Veera lähti perjantaina koirien taivaaseen. Ikää toisella oli jo huimat 13 vuotta, mutta lopulta sairastuminen ja kovat kivut veivät toisesta voiton. Veera tuli meidän perheeseen minun päästyä ripille, jolloin pitkäaikainen haaveeni toteutui: minä sain oman lemmikin ja vielä pitkään toivomani koiran. Veera oli aivan ainutlaatuinen tapaus (kuten varmaan moni omasta lemmikistään ajattelee). Kiltti pieni karvakuono, joka ei koskaan murissut eikä purrut, ei tehnyt pahojaan ja ennen kaikkea antoi rakkautta kaikille meidän perheen jäsenille ehdoitta ja loputtomiin.

Veera alias Nasu 25.6.1998 - 28.10.2011

Veera jäi äidilleni, kun muutin pois kotoa lukion jälkeen. Mutta kuten postauksistani olette saaneet lukea, oli Veera useasti minun ja mieheni luona hoidossa. Viimeisen kerran muru oli meillä lokakuun alussa kolmisen viikkoa, mutta vierailun aikana Veera kärsi useasti kovista kivuista ja vietimmekin monta unetonta yötä toisen itkiessä ja valittaessa pahaa oloaan. Olimme jo aikaisemmin äitini kanssa puhuneet, että Veeran kunto huononi koko ajan ja olimme myös miettineet, että pian voi olla se aika kun lopullinen ja raskas päätös pitää tehdä. Lääkäritkin olivat jo todenneet, että parempaan päin muutosta ei enää voi tapahtua.

Veera ennätti olemaan kotona vielä viikon meiltä lähdettyään, mutta kahden päivän ajan kestäneet kovat kivut oksenteluineen ja muine oireineen auttoivat äitiäni tekemään päätöksen. Vaikka ikävä on kova ja suru on suuri, niin voimme lohduttautua ajatuksella, että enää meidän rakasta ei koske.

"Ei mitään hätää,
jos ei omat voimat riittäneet.
Ei mitään hätää,
se olen minä, joka voin kuivata sun kyyneleet..."


Nuku rauhasssa Nasu.


Rakkaudella,